Hollolan Varikolla Wellamo-opiston kankaankudontaryhmässä syntyi syksyllä 2021 ajatus kutoa kuviollisia villasukanvarsia kangaspuissa. Tietääkseni tällaista ei ole aiemmin kokeiltu missään muualla. Idean äitinä on Heidi, joka kaitaliinaa kutoessaan keksi verrata karjalaisen punapoimintaliinan kuviointia kirjoneuleen ulkonäköön. Yhdessä ideoimme ohuesta neulelangasta loimen, jossa voi kutoa kuviollisia sukanvarsia punapoimintatekniikalla. Kangaspuissa kudottuihin varsiin yhdistetään puikoilla neulotut resorit ja sukanterät. Jokainen kutoja valmisti sukat omalla tyylillään, sillä valmista mallia ei ollut vaan työ eteni kokeilemalla. Kokemukset eri tavoin valmistuneista sukista jaoimme kevään viimeisellä kokoontumiskerralla 13.4.2022.

Minusta on aivan mahtavaa, että kutomisen taito säilyy ja muuntuu oman aikansa näköiseksi. Vai mitä mieltä olet, kun katselet meidän villasukkia? Lupasin valmistaa työohjeen sukkiin sen jälkeen, kun yhteiset kokemukset työvaiheista on jaettu ja dokumentoitu. Pian olisi aika lunastaa lupaus ja kirjoittaa tuo ohje.




Punapoimintaa olen tehnyt yhden liinan kansalaisopiston kudontapiirissä joskus 90-luvulla. Onpa ainakin erilainen sukanvarsi.
🥰